06/2018 Laajennamme ja kasvatamme toimintaamme investoinneilla

Toivalan Metallilla toteutetaan vuosien 2018-2019 aikana tuotantotilojen laajennusinvestointi ja hankitaan uusia tuotantolaitteita vastaamaan kasvaneeseen kysyntään. Investointiin on saatu tukea ELY-keskuksen yrityksen kehittämisavustuksen kautta. Investointien suurimpana osana on nykyisen tuotantotilan viereen samalle tontille rakennettava tuotantotila, minkä koko on 700 m2. Uuden tuotantotilan lisäksi laajennetaan samalla myös tonttia, mahdollistaen paremmin isompien ajoneuvojen liikkuminen piha-alueella. Uuden tilan käyttöönotto pyritään toteuttamaan elokuussa 2018. Uuden tilan myötä myös vanhan tuotantotilan kapasiteettia voidaan nostaa, järjestelemällä tuotantoympäristöä uudelleen.

Uusissa tuotantolaitteissa investoidaan etenkin laserleikkaukseen ja sitä tukeviin tuotantolaitteisiin. Merkittävin investoitava laite on Eagle iNspire 1530 6 kW IPG 6G kuitulaser. Kuitulaserin tukena investoidaan Timesavers 42-serie-1350 leikkeiden hionta- ja purseenpoistokoneeseen.

Näiden laiteinvestointien myötä Toivalan Metalli pystyy tarjoamaan nykyisille ja uusille asiakkailleen leikkeitä ja ohutlevytöitä nopeammin, tehokkaammin ja kilpailukykyiseen hintaan, kun asiakastöiden leikkeet voidaan toimittaa samasta osoitteesta osana kokonaisuutta. Investointeihin kuuluvalla hiomakoneella onnistuu myös levyn reunojen pyöristykset, mikä on merkittävä etu maalattavissa tuotteissa. Hiotuissa leikkeissä maali pysyy reunoissa paremmin, mikä parantaa asiakkaillemme toimitettavien tuotteiden laatua ja pidentää niiden elinkaarta, laskien kunnossapidon kustannuksia. Lisäksi voimme todeta nöyrään Savolaiseen tapaamme, että laserimmehan on mualiman nopein.

Laiteinvestointien myötä Toivalan Metalli palkkaa uutta työvoimaa muutaman henkilön verran vuosien 2018-2019 aikana.

Asiakkaat voivat alkaa kysellä tarjouksia Toivalan Metallin myyjiltä uusien palveluiden käytöstä heinäkuun 2018 lopusta alkaen.

Tämä sivusto käyttää evästeitä
Tämä sivusto käyttää evästeitä

Käytämme evästeitä sisällön ja mainosten personointiin, sosiaalisen median ominaisuuksien tarjoamiseen ja liikenteen analysointiin. Jaamme myös tietoja sivustosi käytöstä sosiaalisen median, mainonnan ja analyysin kumppaneidemme kanssa, jotka saattavat yhdistää sen muihin tietoihin, jotka olet antanut heille tai jotka he ovat keränneet heidän palvelujensa käytöstä.

Mukauta

Mukauta

OK

OK

Sivuston ydinpalvelut
Sivuston ydinpalvelut

Nämä evästeet ovat pakollisia, ja niitä käytetään sivuston ja siihen liittyvien palveluiden ydintoimintojen käyttöönottoon. Ilman niitä sivusto ei voisi toimia, joten niitä ei voida poistaa käytöstä.

Nämä evästeet ovat pakollisia, ja niitä käytetään sivuston ja siihen liittyvien palveluiden ydintoimintojen käyttöönottoon. Ilman niitä sivusto ei voisi toimia, joten niitä ei voida poistaa käytöstä.

Markkinointi ja analytiikka
Markkinointi ja analytiikka

Käytämme evästeitä ja keräämme tietoja, jotta voisimme tarjota kiinnostuksiasi paremmin vastaavia mainoksia tällä ja muilla sivustoilla sekä analysoida markkinoinnin tuloksia. Ilman hyväksyntää näet mainoksia edelleen, mutta ne eivät välttämättä ole yhtä hyödyllisiä tai kiinnostuksen kohteistasi. Saatamme käyttää anonymisoitua tietoa 3. osapuolten sovelluksissa, kuten Google tai Facebook.

Hyväksy valitut
Hyväksy valitut